Långön saunaohje

Långön saunaohje

 

1. Merkitse saunavarauksesi varauskirjaan riippumatta siitä, onko satamassa muita veneitä. Kirjaan merkitään päiväys, kelloaika, päällikön ja veneen nimi sekä saunojien lukumäärä.

 

2. Saunavuorot on tarkoitettu ensisijaisesti saaressa yöpyvien venekuntien käyttöön.

 

3. Saunomisaika on yksi tunti venekuntaa kohti. Lämmitysaikaa ei lasketa saunomisajaksi.

 

4. Saunavaraus on tehtävä niin aikaiseksi kuin lämmitysaika huomioon ottaen on mahdollista. Vain näin saadaan saunavuoroja jäämään myös myöhemmin saapuville.

 

5. Mikäli saunavuorojen tarve selvästi ylittää niiden saatavuuden, voi saari-isännät tai kerhon johtokunnan paikallaolevat jäsenet muuttaa illan saunavuorot yleisiksi miesten ja naistenvuoroiksi. Tällöin venekohtaiset varaukset k.o. ajalta mitätöityvät.

 

6. Ennen tulien sytytystä tyhjennä tuhkat kiukaan ja padan alta tuhkalle varattuun metalliastiaan. Älä koskaan kaada tuhkaa maastoon.

 

7. Löylyvetenä saa käyttää vain MAKEAA vettä, jota löytyy saunan sadevesitynnyreistä tai oman veneen vesisäiliöstä. MERIVEDEN KÄYTTÖ KIUKAALLA ON EHDOTTOMASTI KIELLETTY.

 

8. Älä vie kynttilää tai myrskylyhtyä saunaan tai pesuhuoneeseen. Lyhdyn voi ripustaa ikkunan ulkopuolella olevaan koukkuun.

 

9. Saunatila on jokaisen saunomiskerran jälkeen lakaistava ja pesutilat sekä pesuastiat huuhdottava. Viimeinen saunoja pesee saunan lauteet harjalla ja pesuaineella ja jättää ikkunat auki tuulettumista varten sekä saunan ja pesuhuoneen välisen oven auki, jotta pesutilat kuivuisivat. Ikkunat käydään aamulla sulkemassa.

 

10. Muista jättää seuraavalle saunojalle tulet kiukaan alle, astiat täyteen vettä ja riittävästi pienittyjä puita.

 

11. Saunalle ei saa jättää mitään roskia kuten kaljapullon korkkeja tai tupakan tumppeja yms, vaan kaikki roskat viedään oman veneen roskikseen. Tupakointi on sisätiloissa kielletty.

 

12. Kiukaalla ei saa paistaa makkaraa eikä saunalla pestä pyykkiä

 

13. MAKEITA LÖYLYJÄ!

 

Näiden ohjeiden vastaisesta toiminnasta voi kerhon johtokunta tai saari-isännät evätä saunan käyttöoikeuden rikkeisiin syyllistyneeltä venekunnalta tarpeelliseksi katsomakseen ajaksi.